Missä Jumala on?
Havaintoja tulesta
Jos taulut ovat ikkunoita, niiden edessä ovat väriverhot joko kokonaan ikkunalasit peittäen, tai sitten osin näkymän peittäen tai paljastaen. Tai sitten värit – ihmeellistä kyllä – avaavat esteettömän, verhottoman, verhoamattoman näkymän toiseen todellisuuteen – taiteen omaan.
Niin tapahtuu Maaria Oikarisen töiden edessä.
Vaikutelman tuottama mielihyvä on sammumaton ja sammuttamaton. Koloristinen liekki on samantien tulen leikki. Kasvun olosuhde, voiman näyte. Ilmoitus ja tieto.
Katseidemme tavoittamattomissa piileksii Jumalan Kirkkaus, mutta katseidemme edessä näkyy Taiteen Kirkkaus, joka kääntyy ihmisen puoleen.
Ja vaikka Jumala onkin näkymätön, ei hän kuitenkaan liene värisokea, eikä missään nimessä luoduista piittaamaton, sillä hän antaa taiteessa taiteen tekijöiden kautta lahjansa ihmiskunnan käyttöön ja sen luokse, kaikkien ihmisten onneksi, meidän iloksemme.
Maaria Oikarisen maalausten edessä minulla visioituu tunne että varjot katkeilevat ja repeilevät ja niiden veri on aina ja yhä uudelleen – värejä. Salaisuus sekoittuu niihin. Paljastuu vain osin.
Tunteet ja totuudet törmäävät toisiinsa ja purkautuvat toisiinsa, kunnes vetäytyvät hengähtämään ja jälleen hetken verran katselevat toisiaan irti toisistaan.
Taulut katselevat niiden kokijaa samassa määrin kuin kokija katselee niitä. Aivan, mitä muutakaan taiteen nautinnossa tapahtuisi? Mitä muutakaan esteettinen elämys tekisi ja haluaisi tuottaa? Kun katseeni lepää Maaria Oikarisen värikylläisten töiden estetiikassa, tunnen että tässä elää kuvataiteen syvin olemus.
Runoilija Jouni Inkala
Where Is God?
Observations on Fire
If paintings are windows, with colourful curtains either fully covering the glass, partially obscuring or revealing the view. Alternatively, the colours—paradoxically—open an unrestricted vista into another reality: the realm of art itself.
This is what happens when one encounters Maaria Oikarinen’s works.
The sense of well-being created by their impression is inexhaustibly insatiable. The blaze of colour instantly transforms into the play of fire an expression of strength, a proclamation, a message.
The Glory of God remains hidden beyond the reach of our gaze, The Glory of Art however, manifests before our eyes and addresses humanity. And even though God may be invisible, He is hardly colourblind or indifferent to His creation. Through the artists hands, He offers his gift to humanity—a gift for everyone to embrace, for happiness, for joy.
Before Maaria Oikarinen’s paintings, I have a vision of shadows breaking and shattering. Their blood—constantly, repeatedly—becoming colours. In them, a secret is blended and unified, revealed only partially.
Feelings and truths collide and dissolve into one another, until they withdraw to catch their breath, to observe each other from a distance once more.
The paintings gaze at the viewer as much as the viewer gazes at them. Exactly—what else could the pleasure of art entail? What else could or would an aesthetic experience seek to evoke? When my gaze rests in the aesthetic conveyed by Maaria Oikarinen’s vibrant works, I feel the presence of the deepest essence of visual art.
Jouni Inkala
Poet
